Ironman Kalmar DNF

Kaikki sujui loistavasti Kalmarissa. Torstaina ohjelmassa oli ilmoittautuminen ja pastaparty, ja loppupäivä menikin sitten lepäillessä. Perjantaina aamusta 20 minuutin pyöräily ja pyörän luovutus. Pyörä tuntui ihanan kevyeltä ja lyhyet rustot erittäin irtonaisilta. Pyörän luovutuksen jälkeen kävin vielä uimasssa 20 minuuttia kisareitillä ja tutustumassa mataliin kohtiin. Uintikin tuntui erittäin kevyeltä ja rennolta. Tässä kohtaa kaikki oli tehtynä ja odotin innolla lauantain kisaa. Käytiin Kalmarin keskustassa vielä lounaalla ennen mökille palaata.

Tässä kohtaa sitten homma kosahti. Lounaalta sain jonkin sortin ruokamyrkytyksen, ja puoli tuntia sen jälkeen alkoi tulla tavaraa pihalle. Tätä sittin jatkuikin koko perjantai-iltapäivän ja illan. Illemmalla  tulo lakkasi, mutta mitään ei enää voinut syödä ja maha oli tolkuttoman kipeä. Päätin jättää starttipäätöksen aamuun. Kukonlaulun aikaa ylös, vaikka en kyllä nukkunut kuin max tunnin mahakivun vuoksi. Päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan kisaa, sillä olin odottanut sitä suuresti. Sain aamulla hieman syödyksi ja juoduksi.

Pelipaikoilla renkaisiin ilmaa, energiat pyörää, bagien tarkistus ja uintipaikalle. Märkkäri päälle ja odottamaan paukkua eturiviin. Klo 7:00 pamahti ja lähdin tuttuun tapaan ekan 50 metriä kovaa, jotta välttyisin käsirysyltä. Tämän jälkeen olinkin ag-porukan kärjessä. Lähdin pitämään omaa kevytä rentoa vauhtia ja odotin, että joku tulee vetämään. Noin 1.5 km kääntöpoijulla huomasin, että meitä oli kolme kaveria hieman irti, mutta muille ei keulapaikka maistunut. Tässä kohtaa yritin hieman kiristää vauhtia, mutta maha suuttui tästä heti ja aamupala pomppasi kurkkuun. Jatkoin kevytä lätkyttelyä ja mikäs siinä oli uidessa kun pro-porukkaa tuli selkä edellä vastaaan. Lopulta rantauduttiin kolme miestä rinta rinnan ajassa 53 ja risat. Vaihto meni nopeasti, vaikka pyörän löytymisessä vähän vierähtikin.

Pyörällä lähti mukavasti käyntiin oman sarjan kärjessä ja Ölannin siltakin meni lentämällä. Mahakaan ei oireillut alkuun yhtään. Noin 10 km kohdilla nappasin ekan geelin ja maha rupesi heti murjomaan. Tässä kohtaa mietin, että tulee pitkä päivä, vaikka keskari näyttikin unelmalukuja. Jatkoin ajelemista ja jalat tuntui hyvältä, mutta tankkaamaan en pystynyt. Oman urkkajuomapullon, pullon vettä, kolme geeliä ja yhden banaanin olin saanut pakotettua alas noin 90 km kohdalla, kun tuli totaalinen seinä vastaan. Tässä kohtaa kello näytti 2:36 eli eka puolikas oli mennyt ihan hyvin. Tästä eteenpäin en voinut enää syödä enkä juoda mitään. Myöskään aeroasento ei oikein kipeällä vatsalla onnistunut. Jatkoin yläotteilta ajamista ja toivoin, että maha rauhoittuisi ja pääsin jatkamaan kisaa. 109 km väliaikipaikan  jälkeen moottoripyörä lähti sitten viereeni ajamaan. Ajelin siis yksin eli ei se ainakaan peesiä valvonut. Ajoin vielä reilun kilsan moottoripyörä vierellä, kunnes vauhti tippui alle 20km/h, ja pystyssä pysyminen oli jo vaikeaa. Tässä vaiheessa vedin tien sivuun ja valvojakin sai vetäistyä henkeä rauhassa. Maahan makaamaan ja odottamaan kyytiä Kalmariin. Hyvin pelasivat järjestelyt, tultiin heti kysymään,  mikä on ja siirtämään varjoon. Tässä olin kyllä taas hämärän rajamailla, sillä  se vähä minkä pyöräilyssä tankkasinkin, ei ollut imeytynyt. 

Sain kyydin Kalmariin ja luvan lähteä kämpille. Seuraavat tunnit menivätkin sitten maaten ja sain juotua vain muutaman desin viiden tunnin aikana. Illalla oli vielä pakko raahautua hekemaan transitio-bagit Kalmarista. Onneksi pystyin sen verran kävelemään, että sain ne haettua.   Samalla näin, kun Juha tuli maaliin :). Aikaisin nukkumaan ja sunnuntaina alkoi kotimatka kohti Suomea. Tänään aamulla vihdoin päästiin kotiin. Vieläkään en ole pystynyt syömään kunnolla, ja maha on edelleen kipeä. Toivottavasti serauhoituu pian.

Tällä hetkellä harmitus on vielä suuri. Kalmariin olin ilmottautunut vuosi sitten ja siitä asti olin harjoitellut ja odottanut kisaa todella. Kunto olisi ollut erittäin hyvä, ja hyvään suoritukseen kaikki mahdollisuudet. No nimeni löytyy Ironman Barcelonan listalta ja sinne on nyt 48. päivää aikaa. Kunhan ketutus muuttuu motivaatioksi ja pääsen taas treenaamaan, uskon pystyväni Katalonian auringon alla urani parhaaseen suoritukseen.