sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Palautumista, leireilyä ja kauden aloitus

Nyt on Barcelonan kisasta kulunut kolme viikkoa ja alkaa olla sellainen olo, että jaksaa taas treenata. Ensimmäinen viikko meni totaali levossa. Aluksi olin suunnitellut lepääväni vielä toisenkin viikon ja pitää kahden viikon ylimenon. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun sain kutsun triathlonliiton harjoitusleirille Tahkolle. Ennen leirille lähtöä kokeilein kevyttä harjoittelua uinnin ja juoksun muodossa, ja lihaksissa huomasi vielä selvää väsymystä.

Tahko huiputettu
Keskiviikkona iltapäivällä lähdettiin Leskisen Miran kanssa Vierumäeltä ajamaan kohti Tahkoa. Tahkolla oltiin sopivasti iltapalaksi ja tavattiin muut yli-innokkaat triathlonistin alut ja valmentajamme Risto Niemelän ja Merja Kiviranta-Mölsän. Torstai olikin leirillä ns. testipäivä. Aamulla tehtiin uinnissa CSS testi, mihin kuului 400 vu ja 200 vu täysiä, ja tästä laskettiin matemaattisella kaavalla kynnysvauhti. Omat ajat oli 4,50 ja 2,24. Molemmissa viimeinen vaihde jäi uupumaan ja vauhtia ei saanut millään kiristymään loppuun. Kynnysvauhdiksi määräytyi kuitenkin 1,13 mikä on ihan kohtuullinen. Ruokailun ja päiväunien jälkeen oli vuorossa wattbikellä FTP-testi. 20 min testin keskiwateiksi tuli 280 ja tätä on hyvä lähteä nostamaan talven mittaan. Illalla oli vielä palauttava sauvakävely.


Testissä hengitys harjoittelu laite
Loppuleirin toistui sama kuvio: aamusta altaaseen ja päivällä yhdistelmätreeni treinerillä ja matolla. Lauantaina tosin käytiin Annin kanssa huiputtamassa Tahko. Leirillä oli myös hyviä luentoja niin wattiharjoittelusta, ravinnosta, kuin triathlonharjoittelusta ylipäätään. Leiri oli kokonaisuutena erittäin hyvä ja Tahkon puitteet ovat tri-leireilyyn erinomaiset. Toivottavasti vastaavia leirejä tulee jatkossakin. Harjoittelukin onnistui hyvin, vaikka ensin pelkäsin etten pysy muiden mukana, kun palautuminen oli vielä vaiheessa.

Sunnuntaina palasin Tampereelle ja tiedossa oli viikon syysloma. Vaikka alla oli melko rankka leiri, on tälläkin viikolla tullut hyvin treenitunteja. Uimassa on tullut käytyä kolmesti ja etenkin lyhyet matkat on liikahtanut ihan mukavasti. Pidemmissä kelureissa huomaa niiden puutteen, ja tunnin jälkeen alkaa altaassa olo puuduttamaan. Näitä pitäisi nyt saada muutamia syksyn mittaan, jotta on pohjia mistä rakentaa kovaa uintikuntoa kesäksi. Punttiharjoittelu tuli myös aloitettua ja toivottavasti tällä tavalla saisi pyöränkin liikahtamaan ensi kesänä. Pyräarsenaalini kasvoi tällä viikolla myös uudella pyörällä hankittuani Cuben maasturin. Sillä tulee ajettua toivottavati läpi talven. Laurin kanssa käytiin tekniikat läpi kaikista perusliikkeistä ja nyt aloitan pienillä painoilla kasvattamaan voimatasoja. Eilen tehtii myös viikon ainut tehokkaampi reeni. Settinä oli 4+10 min wattbikellä. Keskiwatit oli ihan mukavia ja kasvoivat loppua kohden.

Ensi viikko meneekin kevyemmissä merkeissä, kun alkaa taas koulu eikä voi treenata pääsäätöisesti. Myös viikonloppu menee uintikisoissa, mutta tällä kertaa katsomon puolella pilli ja kello kaulassa. Ensi kauden kisakalenterikin alkaa olla valmis. Alkukesä menee lyhyempien matkojen parissa, toinen pääkisa on Motalan tai Joroisten kisa, valmistavana kisana Turun tai Tahkon puolikas ja kauden huipentaa Ironman Barcelona. Vaikka ensi kesän kisoihin on vielä aikaa, on seuravaan starttiin vajaa kaksi viikkoa. Olen mukana Vieru Adventure Race- seikkailukisassa. Neljän hengen joukkueena mennään noin 12 tuntita pitkin Vierumäen pimeää metsää suorittaen erilaisia rasteja. Varmasti mukava kisa, kunhan selviää hengissä maaliin.


tiistai 7. lokakuuta 2014

Im Barcelona

Nyt on Barcelonan Ironman takana ja kausi sitä myötä paketissa. Kisa meni kaiken kaikkiaan hyvin ja tulokseen saa olla tyytyväinen. Lennettiin siis tiistaina illansuussa tänne Calellaan. Keskiviikkona pyörät kasaan ja kevyt pyörä+juoksu. Torstaina aamusta uintia 20 min ja päälle vähän pyörää. Perjantaina totaali lepo ja lauantaina kaikki lajit nopeasti läpi herätellen paikkoja. Tankkauksen aloitin torstaina.

Kisa-aamuna kun oltiin lähdössä hotellilta laittamaan pyöriin ilmaa, alkoi järjetön ukkoskuuro. Vettä tuli, kun sieltä kuuluisasta esterin pe######tä. Kadut alkoi lainehtia ja taivas löi salamoita salaman perään. Laitettiin vaihtopaikat kuntoon ja tultiin hotellilla pukemaan märkkäreitä. Tässä vaiheessa oltiin kyllä varmoja siitä, että tänään ei kisata. Lampsittiin silti toiveikkaina lähtöpaikalla ja siellä kuultiin, että startti on myöhässä. 10 min odottelun jälkeen kuultiin, että kaikkia lähtöjä siiretään 30 min. Iloisena siitä, että kisa pidetään, mentiin valmistautumaan omiin lähtöihimme.



Oma lähtöni oli nyt 9:11. Eteen lähti vajaa reilut 500 kisaajaa. Omassa aallossa oli 18-29 vuotiaat. Lähtö tapahtui rannalta ja siitä juostiin veteen. Heti alkuun meitä "karkasi" neljän hengen porukka, mutta jo ekalla poijulla sai nyrkistä ja vedin keuhkot täyteen vettä. Siinä ei auttanut muu kuin selälleen, vedet ulos, ja matka jatkui. Karkulaiset olivat jo kaukana, ja päätin tehdän oman uinnin. Uin rennon reipasta ja säästelin energiaa myöhemmäksi. Ohiteltavia kyllä oli, mutta oman uinnin sain silti pidettyä todella hyvin. Lopussa takaa tuli pari omaa sarjalaista ja ilmeisesti 3 min jälkeen lähtenyt porukka. Näiden peesissä uin sitten ehkä viimeisen kilometrin. Rantauduin sarjani toisena ajassa 53:46.





Ripeä vaihto; tällä kertaa mulla oli kengätkin pussissa, jotteivat ne olisi jo valmiiksi ihan läpimärät. Pyörällä tajusin sään muuttuneen mukavaksi, aurinko alkoi paistaa eikä sateesta ollut tietoakaan. Tiet oli kyllä alkuun märät, ja sen huomasi rengasrikkojen määrässä ekalla kierroksella. Pyörä lähti mukavasti liikeelle. Alussa oli muutama pikku nyppylä ja sitten loppu kääntöpaikalla ihan pannukakkua. Ajelin itsekseen ja päästin takaa tulevat pienet ryhmät menemään, jotta kontrolli pysyisi päällä. Eka kierros menikin mukavasti ja Calellan liikenneympyrässä mittari näytti 35,x km/h. Geelitkin upposi hyvin. Mulla oli mukana GU:n geelejä, sillä en uskaltanut lähteä kisaan järjestäjän geeleillä kokeilematta niitä etukäteen. Ajaessani toista kertaa kohti pidemmän lenkin kääntöpaikkaa alkoi vähän painaan ja ajattelin jo että olin lähtenyt liian kovaa. Osasyynä oli varmaan pieni energiatasojen laskeminen, sillä olin missannut kahdella edellisellä huollolla urheilujuomapullon ja saanut vain vettä. Popsin muutaman geeli-karkin ja kääntöpaikan jälkeen alkoi taas homma maistua. Calellan ympyrässä mittari näytti taas mukavia reilun 35k/h lukemia. Vuorossa oli enää pikku lenkki ja sitten juoksemaan. Tällä lyhyellä lenkillä alkoi porukka kasaantua ja peesivälin pitäminen oli välillä jo mahdotonta. Muutenkin kisassa jaettiin järjetön määrä penalteja. Välillä ajaminen oli jo vaarallista, kun kahden metrin rännissä molenmilta puolilta tuli porukkaa ohi. Selvisin ongelmitta vaihtoon. Pyöräilyn aika oli 5:06 ja keskari huiteli 35,2 luokkaa. Tässä vaiheessa en sijoitustani tiennyt ja loppuaikaa en ruvennut vielä miettimään.

Vaihto sujui taas ongelmitta ja lähdin juoksemaan. Edessä oli elämäni ensimmäinen maraton. Lähdin rennosti juoksemaan ja pyrin pitämään kilsat 5-5:15 luokassa. Tätä onnistui ehkä ensimmäinen kymppi, sitten vauhti hyytyi. Alkuun yritin ottaa geeliä jokaisella huollolla, mutta järjestäjän tauriinigeelit laittoivat pakan sekaisn ja geelit alkoivat todella ällöttämään. Onneksi mukana oli vielä kolme omaa geeliä ja huoltojoukoilta sain pussillisen geelikarkkeja. Ekan kympin kierroksen jälkeen kuulin olevani kahdeksas, ja tiesin että nyt taistellaan vain maaliin pääsystä. Toisella kiekalla alkoi tossu painaa ja vauhti tippui noin 5:15-5:30 luokkaan. Tokan kierroksen jälkeen kuulin, että kymppiin on mahdollisuudet, mutta en uskaltanut alkaa haaveilla siitä vielä. Kolmas kierros menikin suunnilleen samaan kuin toinenkin. Söin joka huollolla ainakin kaksi banaania ja joi vettä ja urheilujuomaa. Vikalle kierrokselle löhdettäessä uskalsin katsoa paljonko startista on kulunut ja laskin, että mulla on reilu tunti aika juosta 10 km, että menee alta kympin. Pyrin pitämään kilsat 5:30 luokassa, jotta tarvittaessa olisi mahdollista kävellä pikkupätkiä. Onneksi ei tarvinnut kävellä ja vikalla kahdella kilsalla pystyin vähän kiristämäänkin. Maalissa kädet ylös, mitalli kaulaan ja syömään.  Maratoniin kului 3:48, mutta siinä on pari minuuttia vaihtoa. Loppu aika oli 9:52:57 ja sijoitus kuuden omassa sarjassa.




Tulokseen olen todella tyytyväinen. Kauden alussa tavoite oli Kalmarissa alta kymmenen, mutta siinä kävi miten kävi. Syksyn harjoituskausi oli todella rikkonainen, joten täällä tavoite oli vain läpipääsy. Se, että kympin raja meni rikki, on hienoa ja antaa rutkasti lisämotivaatiota treenata kohti ensi kesää.

Kisa oli kokonaisuutena erittäin hyvin järjestetty. Vähän särjestelyissä oli manjaana-meininkiä, mutta kun otti asiat lunkisti, kaikesta selvisi. Reitit oli hyvin merkitty ja todella nopeat. Suomalaisia oli myös todella paljon kannustamassa ja tästä saikin paljon lisäpuhtia matkan varrella. Ensi vuoden kisaan tuli myös ilmottauduttua ja sillon tavoitteena on paikka Konalla. Nyt alkaa ylimenokausi ja kevyen harjoittelun aloitan parin viikon päästä. Seuraavaan pääkisaan on kumminkin vuosi aikaa.