sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Viimenen viikko

Nyt on enää viikko Barcan kisaan ja kauden loppumiseen. Pikkuhiljaa alkaakin jo pitkä kausi painaa,  ja on kiva päästä ottamaan vähän lepoakin, mutta ensin täytyy hoitaa Barcan kisa kunnilla maaliin.

Viime postauksen jälkeen flunssa vei vielä muutaman treenipäivän, mutta lopulta pääsin taas tekemisen makuun. Välillä ehti jo hiipiä mieleen pelko, että minkäänlaista kuntoa en saa aikaiseksi ennen kisaa, mutta nyt muutaman kovan setin jälkeen tuntuu siltä, että kaikki alkaa olla kunnossa.

Vierumäen kirjaston aarteita

Niin kuin joskus Kalmarin jälkeen suunnitelin, niin piti tehdä ennen Barcaa noin kahden viikon kova treenijakso. Tämä supistui nyt kahteen kovempaan ns. täsmätreeniin. Ensinmäisessä hain Annilta wattikiekon lainaksi ja ajoin 20 km tempon. Lauri tuli vielä skootterilla vieressä/takana ja kannusti ajamaan kovempaa. Vaikka watit olikin onnettoman pienet, niin irti en ole saanu koskaan yhtä hyvin. Kerrankin tuli ajettua tasaisellakin ja alamäissä tarpeeksi lujaa, kun näki wattien romahtavan näillä osuuksilla. Tuli ohessa myös Viitapohjan 20 km Tempo-reitin uusi personabest.

Pyöräkin tuli pestyä

Toinen iso treeni oli pidempi yhdistelmä 90 km + 15 km. Lähes sama setti kuin ennen Kalmaria. Nyt en vain uskaltautunut uimaan. Omista sykkeistä ei ole mitään hajua, kun Garmin hyytyi noin 2 km ajon jälkeen. Onneksi en ollut yksin matkassa, vaan Karin mittarista nähtiin matkat ja vauhdit. Pyörä ajettiin kiristämällä 20 km pk1, 20 km pk2, 30 km kynnys, 20 km vk1. Rasittavuus ja vauhdit nousi vat ihan mukavasti ja oli ihan kiva ajaa varsinkin kun ei omasta kunnosta ollut 100% varmuutta. Päälle 15 km juoksu ja tarkoitus oli pitää yllä tasaisentappavaa 5 min/km vauhtia. Juoksu kyllä kulki pyörän päälle ja vauhtia piti välillä jopa toppuutella, jottei liian kovaa menty.

Tällä viikolla onkin sitten ollut jo hieman kevyempää. Alkuviikosta tosin koulussa vedettiin kova crossfitt treeni ja jalat oli tästä oudokseltaan pari päivää melko kipeät. Keskiviikkona kävin radalla juoksemassa lyhyitä kovia. Im-treeni on kyllä hukannut 200 m ja 400 m kovimman terän, mutta  4-5 min/km vauhdit kulki hyvin. To ja pe oli taas kevyempää, ja eilen kävin tekemässä vikan kovan ennen ensiviikon kisaa. Eilen ohjelmassa oli tuttu 10 km tempo ja 20 min kiristävä juoksu setti. Saman tein ennen Joroista ja Kalmaria. Pyörässä oli aikamoinen tuuli, mutta silti keskari oli ihan ok. Juoksu kulki taas hyvin ja varsinkin vika kilsa kulki paremmin kuin ennen Kalmaria.

Tänään olisi vielä tarkoitus käydä uittamassa Helixiä punkkerissa ja huomenna noin tunnin kevyt pyöräily. Tiistaina lennetään pelipaikoille ja siellä sitten muutaman kevyt treeni ennen hoo-hetkeä. Ainakin meressä pitää käydä, sillä vähään aikaan ei avovedessä oo tullut uitua. Fiilikset on ihan hyvät ja olen suhteellisen luottavainen kisan suhteen.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Flunssassa


Viime kirjoituksen jälkeen ei voi kyllä treeneillä kehuskella. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina juostiin Pyhäjärvi ympäri. Tämä onkin ainut kunnollinen treeni tähän kahden viikon jaksoon. Viime viikon piti olla kevyt. Treenitunnillisesti siitä sitten tulikin kevyt. Olimme koulusta metsässä melkein koko viikon. Treenattua ei tullut, mutta kaikenlaista muuta puuhastelu kyllä. Lepoa olisi kyllä saanut olla enemmän. Kun metsästä saavuin kotiin, iski flunssa. Sitä oli enteilly koko viikon, ja lopultahan se tuli. Viikonlopun treenit olikin sitten pilalla sen myötä.

Alkuviikko meni vielä huilatessa, mutta sitten tein virheen. Tiistaina luulin olevan jo tarpeeksi terve treenatakseni ja lähdin parin tunnin pyörälenkille. Keskiviikkona tauti palasi ja loppuviikko onkin vierähtänyt kuumeessa.

Pikku hiljaa alkaa ajatukset kääntyä ensi kauteen ja toivo hyvästä kisasta Barcassa unohtuu. Ikinä ei tietentään saa luovuttaa ja toivo elää vielä. Vaikka en huippukuntoon pääsisi, lähden silti kisaan ja tavoittelen maaliinpääsyä. Ensi viikolla toivottavasti saa tehtyä muutaman hyvän treenin ja lauantaina vielä hyvän valmistavan treenin. Ensi kauden suunnitelmissa on pikkuhiljaan mieleen tullut, että josko kilpailisi täydenmatkan SM:ssä Lahdessa. Saisi treenata koko vuoden kisareiteillä ja kausi olisi päätöksessä ennen koulun alkua.