sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Xmas trainingcamp

Kyllä vierähti loma ja kolmen viikon treeniputki vauhdilla. Niin kuin viimeksi vähän ennakoin,  tarkoitus oli tehdä kaksi kovempaa viikkoa ja sitten kevyempi viikko. Nyt on kevytkin viikko paketissa ja saa ruveta rakentamaan uutta settiä.


Ensimmäinen kovemmista viikoista osui jouluviikolle ja vaikka pyhinä tulikin lepäiltyä, tunteja tuli silti 18 tuntia. Reenit painottuivat pk tekemiseen ja etenkin maastopyöräilyä tuli reilusti. Mukana oli myös pitkästä aikaa pidempiä uinti- ja juoksusettejä.




Seuraava viikko olikin sitten reilusti kovempi. Tunteja tuli hitusen alle 25 ja mukana oli hitusen tehojakin pk tekemisen joukossa. Mukaan mahtui kauden ensimmäinen yhdistelmätreeni Pirkkahallissa. Pitkiä mtb-lenkkejä oli kiva tehdä hienoissa keleissä ja treeniseuraakin sai näin loma-aikaa lähes joka lenkille. Hienoin yksittäinen lenkki oli varmasti uudenvuodenpäivän lähes 7 tunnin maastoripyörittely isolla treeniporukalla. Lauantaina kierrettiin myös Pyhäjärvi juosten, ja tämä kierros löytyykin ohjelmasta kuukausittain koko kevään. Sunnuntaina viikon kruunasi suunnistuskisat, kun kävin iltarasteilla kokeilemassa kaupunkisprintti-kuntoa.




Tämän viikon tunnit nousivat ehkä hivenen korkeiksi, vaikka kyseessä olikin kevyt. Alkuviikosta vielä lomasta nauttien sai pari hyvää treenipäivää, koulun alettua oli hyvä paikka keventää pari päivää ja tehdä nyt viikonloppuna taas laadukkaita treenejä. Eilen lauantaina tein triathlonin 1h uinti + 3h pyöräily ja  päälle 15 minuutin transitiojuoksu. Tänään aamulla kukonlaulun aikaa Pirkkahalliin ajamaan kanuunaralli. Oli kyllä mukava ajaa tempotykillä pitkästä aikaa muutenkin kun paikallaan. Kanuunarallin jälkeen pikku breikki ja wattbiken kimppuun. Tarjolla oli 10 km tempo kisamaisesti, jossa saatiin heijastettua reaaliaikaiset tulokset taululle. Kymppi liikahti mukavasti ja watitkin oli mieltä lämmittäviä.