Nyt on kaks todella tiukkaa viikkoa takana, ehkä jopa urani
kovin reenijakso. Mukana on ollut niin pitkiä im-vauhtisia yhdistelmiä kuin
lyhyitä kovempia rypistyksiä. Kangasalan kisan jälkeinen viikko vierähti
lähinnä pidempien reenien parissa. Nostettakoon esiin tiistain yhdistelmä missä
alle 2 kilsaa märkkäriuintia, sitten 4h pyörää im-wateilla ja päälle 15x1000
radalla. Välillä oli kyllä vaikeaa, mutta kun piti energiatasoista huolta, niin
lopussa meno oli todella hyvää. Lauantaina suuntasin Poriin Tarmo triathloniin.
Vaikka ropassa tuntui viikon rasitus, niin kulku oli hyvää ja etenkin pyörään
olen tyytyväinen. Sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa pidemmän lenkin ja sekin
kulki yllättävän hyvin, vaikka pitkät juoksut ovatkin loistaneet poissaolollaan.
Komee levy, ei vaan liikahtanu |
Tämä viikko lähtikin sitten maanantaina käyntiin 226:n harkkakisassa. Lähdin kisaan maantiepyörällä, ja olin sopinut että peesailen Jiriä ja haen tuntumaa Kuopion kisaa varten. Jirillä oli tiellä pysymisen kanssa ongelmia ja ajelinkin sitten 95 prossaa ajasta yksin. No, sain hyvän rääkin jaloille maantiepyörälläkin. Viikolla tein vielä muutamia kovempi reenejä ja testailin myös im-wateilla levyä. Näiden testien perusteella Zipin 808 on mulle parempi valinta ja levyn hankinta jäänee tulevaisuuteen.
Perjantaina sai uida rauhassa |
Perjantaina matkustettiinkin sitten Kuopioon ja luvassa oli
kisareitteihin tutustuminen joka lajissa. Etenkin pyöräreitin mäkiä ajaessa
jalat olivat väsyneet ja mietin että lauantaista tulee pitkä päivä. Toivoin vain ehjää suoritusta, sellaista ei ollutkaan vielä Kuopiossa tullut.
U23 mitallistit |
Lauantaina startti oli mukavan myöhään 12:30 eli sai
mukavasti nukkua pitkään, syödä rauhassa ja verrata kunnolla. Äijiä oli
viivalla ihan mukavasti, vaikka osa kärkikavereista puuttuikin. Tasan puoli
yksi päästiin matkaan ja heti startissa lasit valahtivat kaulalle. Jatkoin matkaa ja murjoin sokkona ekalle
kääntöpoijulle. Tässä kohtaa olin varma, että piilarit on tippuneet ja joudun
keskeyttämään. Laitoin verravaihteen päälle ja verrasin ekan kiekan loppuun.
Tässä kohtaa aloin löytämään rytmiä, miten uida ilman laseja ja navigointikin
onnistui jotenkin. Huomasin muutaman kisaajan olevan tavoitettavissa ja sainkin
heidät kiinni toisen kierroksen aikana.
Uinnista rautauduttuani huomasin näkeväni ja tuttuja kavereita olevan
lähellä. Eikun pyörän päälle ja saatiinkin hyvä porukka. Meitä oli siinä
lopulta 3 suomalaista junnua ja 3 venäläistä. Ajettiinkin lähes kärjen vauhtia,
vaikka välillä kellään meistä ei oikein ollut menohaluja. Kuopion pyöräreitti
on kyllä hieno ja juuri olympiamatkaan sopiva. Mukulakiviosuus on ainut miinus
ja nytkin meinasi käydä hassusti, kun edellä ajavalta pomppasi pullo pois ja
meni aivan eturenkaani vierestä. T2: lla johdin omaa u23 sarjaa reilulla
kahdella minuutilla. Tiesin Mustosen Jonin juoksevan todella kovaa ja sen, että
voitto vaatisi itseltä täydellistä onnistumista. Juoksu kulki itsellä ihan
hyvin, mutta ei riittänyt voittoon. Silti hopee hymyilytti, sillä perjantaina
verratessa en ollut varma maaliin pääsystä ja nyt selän taakse jäivät ne
kilpakumppanit, joille hävisin Joroisilla.
Yliuinnin lähtö |
Tänään aamupäivällä kävin verrailemassa maasturilla ja olo
oli sen verran hyvä, että uskalsin lähteä Kaukajärven yliuintiin uimaan.
Tapahtuma on hyväntekeväisyysuinti, jolla pyritään pelastamaan kirkasvetinen Kaukajärvi
erilaisilta saasteiltä. Viivalla oli muutama ihan kovakin uimari eli saatiin
kyllä kisa aikaiseksi, vaikka virallista ajan ottoa ei ollutkaan. Oma uinti
kulki todella hyvin ja vaikka paluumatkalla alkoi matka painaa, niin aika oli
noin 16 luokkaa ja voitin parin minuutin kaulalla.
Alpha toimi tänään kun unelma |
Ensi viikko on hivenen kevyempi. Tarkoitus olisi tehdä alku
viikosta vielä pari kovempaa reeniä ja sitten huilata pari päivää. Lauantaina
starttaan Finntriathlon Tahkolla puolimatkalla ja tarkoitus on tehdä tästä hyvä
reeni ajatellen Barcaa. Barcaan on nyt tasan 8 viikkoa ja Tahko on viimeinen
startti Suomessa tänä vuonna. Tahkon jälkeen reenit keskittyvät täysin kohti
Barcelonaa ja kunto pyritään virittämään sinne todella kovaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti